Lumipalloefektin aloitus

Alku. Aloitus. Lähtö. Ei pois, vaan eteenpäin.

Lokakuussa tuli se hätkähdys, että pitäisi kohdella kehoa paremmin. Seuraavana päivänä alkoi n. 10 viikon flunssa, joka alkaa olla vihdoin selätetty. Kaikki kunnonkohennus haaveet siirtyivät kuitenkin saman tien telakalle. Sen sijaan haaveena oli hengittää normaalisti.

Kävin kuitenkin mittauttamassa kolesteroliarvot; tuloksena 6,1. Hyvän ja huonon kolesterolin suhdeluku on väärinpäin. Kävin myös terveysasemalla hoitajan konsultaatiossa, että miten tilannetta voisi lähteä parantamaan. Kartoitettiin riskitekijöitä. En polta tupakkaa, en käytä alkoholia. Syön äärimmäisen vähän punaista lihaa ja juustoja en ollenkaan. Maitoa kuluu harvakseltaan lähinnä vispipuuron kanssa.

Ruokaa

Ruokavalio tarvitsee lisää kasviksia ja kuitua. Vähemmän voimariinia, keksejä, suklaata ja jäätelöä. Yllätys? No ei.

Muista juoda tarpeeksi vettä.

Aloitin helpoimmasta. Leivän päälle kaadan lirauksen öljyä, vähän suolaa ja pippuria. En ole kaivannut mariinia oikeastaan ollenkaan. (Okei, hapankorppu ja öljy ei ole ehkä toimivin yhdistelmä. ) Kaikenlaiset närästykseen viittaavat tuntemukset katosivat sen siliän tien. Kroppa selvästi kiittää. Urtekramin litran pulloissa myytävä oliiviöljy on hyvän makuista ja hinta-laatusuhde on kohdallaaan.

Huhtikuussa kyllästyin suklaan puputtamiseen ja optimistisesti ajattelin olla vuoden syömättä mitään suklaata sisältävää. Joskus syys-lokakuun paikkeilla suklaa palasi takaisin ohjelmistoon ja jouluna tulikin popsittua oikein urakalla. Ehkäpä olisi taas seuraavan karkkilakon aika. Ja keksilakon. Talvella ei onneksi sentään jäätelö houkuta, kun muutenkin paleltaa puolet ajasta.

Sitten tarvitseekin enää lisätä ne kuidut ja kasvikset ruokavalioon. Sounds like a plan.

Liikettä

Sitten olisi se liikunta-asia. Muistan kyllä olleeni lapsena aika hyvä liikkuja, kun oli vaan syy liikkua. Muistan miten silloin tällöin innostuin valtavasti ja innostuksen siivittämänä jaksoin pelata vaikka miten pitkään. Jalkapalloa mökillä, sulkapalloa, tennistä – kun lopulta lukioikäisenä sain suuni auki, että olisin jo 4-vuotiaana halunnut pelata tennistä – koulun liikuntatuntien käsipallot ja aerobikit. Suunnistus. Bailatino tunnit. Koripallo.

Pelasin koripalloa noin 10-vuotiaana. Treenit oli koulun liikuntasalissa kerran tai pari viikossa. Välillä oli pelejä muita joukkueita vastaan. Sitten valmentajista toinen jäi äitiyslomalle ja toinen lähti opiskelemaan. Tuli uudet valmentajat, jotka joutuivat valmentamaan meitä vastentahtoisesti. Treeneissä ei ollut enää kivaa. Viivojen juokseminen sattui. Kotona olisi pitänyt tehdä kuntopiiriä; vatsalihaksia, punnerruksia ja muuta sellaista. Yksin tehtynä tylsää ja kivuliasta, eikä muuten kukaan ollut edes kertonut miten ne liikkeet tehdään teknisesti oikein. Joukkueessa kahden tytön kasvupyrähdys oli alkanut aiemmin, joten pitkinä tyttöinä heitä suosittiin ja lopulta siirrettiin parempaan joukkueeseen. Eivät viihtyneet siellä ja lopettivat kokonaan. Meidän kutistunut joukkuekin – jossa tehtiin tehokkaasti selväksi ketkä oli parempia ja ketkä ei – kuihtui yksi kerrallaan ja lopulta lopetettiin kokonaan. Ja niin jäi koripallo.

Koripallo sinänsä on edelleen kivaa, mutta lihaskuntoliikkeitä ja rankkoja viivojen juoksun tyyppisiä harjoituksia opin inhoamaan.

Mitenköhän paljon vaaditaan hyväntuulisia toistoja, että nämä treenit saisi koodattua aivoihini uudelleen, mieluisiksi?

Personal traineriin ei ole tällä hetkellä varaa, mutta jos edes jonkinlaista sparrausta ja myötäelämistä saisi liikunnan jokapäiväistämisessä. Joku jonka kanssa pohtia mitä minun pitäisi ruveta tekemään, missä järjestyksessä, millaisella tahdilla ja intensiteetillä. Joku, jolle soittaa, kun tulee se hyytymyksen hetki ja liikunta siirtyy kerta toisensa jälkeen huomiselle. Joku, joka siinä hetkessä potkaisee levysoittimen juuttuneen neulan takaisin uraansa.

Laitoin viestiä säteilevälle, sporttiselle, hyväntuuliselle Heltsulle, joka kulkee aina koripallo kainalossa. Heltsusta tuli mun liikuntatukihenkilö! Istuttiin alas Oodissa ja käytiin läpi miten minusta saisi kaivettua esille iloisen liikkujan. Periaatteessa käytössä on hyvät palikat; mikään nivel, lihas tai luu ei ole lähtökohtaisesti rikki. Aivojen ohjelmointia pitäisi vain rukata. Sen verran monia lajeja olen kokeillut, että perusasiat on hallussa. Ja poikkeuksellisesti jalkapöytä tukilihaksineen on hyvässä kunnossa, eli nyt vaan sitten voimistamaan kaikkea sitä, mitä jalat kantaa.

Kadonneet kamppeet

Aina pitää kuitenkin jotain kapuloita ilmestyä rattaisiin. Salivaatteet ovat mystisesti kadonneet. Jumppahousuja ei löydy mistään ja muitakin olennaisia vaatteita on kateissa. Vietin sitten yhden illan kaupoilla etsien siedettävän näköisiä ja tarpeeksi isokokoisia jumppatrikoita, joiden materiaali ei tartu puutöiden karhentamiin käsiin. Viidennestä kaupasta lopulti löysin Puman mustat trikoot, jotka kelpuutin.

Tänään kaivoin joogamaton esille ja ennen kuin olin saanut sen rullattua kokonaan auki lattialle, Zigi-mäyris oli jo loikannut matolle ja teki täydellisesti klassisen joogaliikkeen downward dog, suuntasi katseensa minuun ja heilutti häntää. Yritä siinä sitten pärjätä joogamestarille… Tein puolen tunnin venyttelyyn painottuvat session Yoga studio sovelluksen ohjauksessa. Tämä on ollut minulla käytössä jo monta vuotta ja olen tykännyt siitä tosi paljon.

Ajattelin, että olisi varmaan lempeämpää ekan viikon ajan vain herätellä lihaksia, venytellä ja totutella hiljalleen siihen, että niitä taas käytetään aktiivisesti. Palautella mieleen kehon hallintaa. Viikon kuluttua voi sitten aloitella salitreeniä kaikkien uudenvuodenlupaajien kanssa paikallisella salilla. Siinä vaiheessa, kun muut luovuttaa, minä soitan Heltsulle. Vähän muuten ärsyttää, että tämä ajoitus osuu juuri vuoden vaihteen kohdalle, mutta minkäs teet.

Ajattelin myös kehittää itselleni lapsuuden hammaslääkärikokemuksen innoittamana palkitsemissysteemin, johon liittyy tarroja…

View this post on Instagram

Lapsena tuli osteltua sellaisia tarra-arkkeja, joissa oli esimerkiksi sydämiä, joiden sisällä oli joku teksti tyyliin ”olet ihana”. Tarra-arkin ostoon sisältyi samalla haave, että olisi joku, jolle tarran voisi antaa. Nyt olisi aviomies, mutta ne tarrat ovat jääneet matkan varrelle. . Tarra-arkkien tapaan, nyt on tarjolla puhelimeen kuvankäsittelysovelluksia, jotka tarjoaa valmiiksi sommiteltuja tekstejä, mietelauseita ja aiheeseen sopivia piirroksia lisättynä kauniisiin kuviin. Taas tulee se olo, että onhan noi tosi kauniita, mutta mihin hittoon noita kuvia käytetään? Ja käännäpä ne voimasanat ja mietelauseet suomeksi. . Onhan ”The beginning” paljon runollisempi ja visuaalisempi kuin kotimainen ”alku” tai ”aloitus”. Ekasta tulee mieleen toffeekarkki ja toisesta lautapeli. The beginning sen sijaan on vähän niin kuin kokonainen maailma olisi juuri syntymäisillään. . Mutta hei, aattelin tässä nyt viihdyttää vähintään itseäni postailemalla silloin tällöin näitä valmiita kuva-aihioita kaikessa korniudessaan ihan vain siksi että voin. Vaikka sisäinen ääni huutaisi miten, että tuo nyt on ihan ty-pe-rää, lapsellista ja kaikkea mahdollista. Mutta silti ah niin ihanaa. * * * Tarroista tuli muuten mieleen sellainen lapsuustarina, että 3-5 vuotiaana olin jatkuvasti menossa hammaslääkäriin. Se oli ehkä siistein paikka maailmassa. Ei tarvinnut kuin avata suu ja sai tarran! Miksiköhän aikuisille ei jaeta tarroja? Olisi minusta edelleen kiva saada messevän laskun lisäksi vaikka joku kiva kirahvin kuva matkaani hampaiden puhdistuksen kunniaksi… . . #tarra #mietelause #voimasana #hammaslääkäri #sparkpost

A post shared by Tuijan Oksalla (@tuijanoksalla) on

Viikonloppuna ja ”lomakautena” on helppoa ujuttaa päivään liikuntaa. Mutta mites sitten tavallisena arkena? Se selvinnee, kun arki taas pyörähtää käyntiin. Sitä ennen:

Iloista uutta vuotta 2019!

Kiitos kun et räjäyttele pommeja ja ammu raketteja! Terveisin Zigi Stardust – joogamestarimäyräkoira

t. Tuija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *