Keltainen Marraskuu

Sillan kannake

Tiedättekö sen tunteen kun ajatus kulkee. Hommat hoituu.

Ja sitten seuraavassa hetkessä herne ei kohtaa hernettä. Lukee saman rivin uudelleen ja uudelleen ja jokainen sana murskaantuu atomeiksi ennen kuin ehtii tajuntaan asti. Nyt on se hetki.

Olisi ehkä aika pitää tauko. Tai tehdä jotain muuta.

Zigi mäyräkoira nuuhkii maata

Koodikoulun opetus on nyt istuttu. Vuorossa on työharjoittelu. Jossain vaiheessa opintoja selvisi, että työharjoittelupaikan löytäminen ei muuten olekaan hillittömästi rummutetusta koodaripulasta huolimatta mikään läpihuutojuttu. Nythän on niin, että ne firmat haluavat pitkän kokemuksen omaavia koodarivelhoja, eikä mitään satunnaisia aloittelijoita.

Oma tilanteeni oli kuitenkin sellainen, että stressiviisari pysytteli koko alkusyksyn erinäisistä syistä tiukasti punaisen puolella. Päätin, että en muuten ota harjoittelusta paineita. Tein jopa ihan järkevän oloisen suunnitelman siltä varalta, että sopivaa paikkaa ei tähän hätään löydy.

Lisäksi tein universumille tilauksen. Kaksi määrettä. Olisi kiva, että ”konttori” olisi silleen lähellä, että sinne voisi vaikka kävellä, eikä matkusteluun kulu kauheasti kallisarvoiseksi muuttunutta vapaa-aikaa. Toiseksi: Jos se liittyisi jotenkin Savonlinnaan – (lue: Kaipuu jonnekin pois Helsingistä!) – sekin olisi hienoa.

Universumi vastasi: Katso Googlesta ja kas, löysin Savonlinnalaisen mainostoimiston, jolla on myös sivuhaara Helsingissä, 20 minuutin kävelymatkan etäisyydellä kotiovelta.

”Joo, kyllä me voidaan sulle tämä harjoittelupaikka tarjota.”

Mies korkealla rakennustelineillä taivasta vasten

Niistä herneistä puheenollen. Tämän vuoden aikana olen löytänyt uudelleen yhteyden ihmiseen, joka hengaili viimeksi elämässäni n. 20-vuotta sitten, räiskyvänä ja vapaana nuorena naisena. (Itse olin silloin melko sulkeutunut lukioikäinen.) Tavattiin vuosien jälkeen ja kohtasin jotain muuta. Räiske oli muuttunut tutkailevuudeksi ja elämä oli kasannut matkaan kaikenlaisia velvollisuuksia, niin hyvässä kuin pahassa. Tätä kai on aikuistuminen. Ihmiset muuttuu. Ydin ehkä pysyy samankaltaisena, mutta olomuodosta tulee toisenlainen.

Sitten päädyttiinkin tilanteeseen, että minä pääsin tekemään juuri sitä mitä olen viime aikoina opetellut tekemään lapsellisen innostuksen vallassa. Rakensin kirjoittavalle ystävälleni internetin ihmeelliseen maailmaan majan, jossa hän voi vapaasti julkaista omia tekstejään. Ja se maja löytyy osoitteesta yhteydenvoima.fi

Molemmat opitaan koko ajan. Minä opin siitä miten kommunikoida ihmisen kanssa, jota ei kiinnosta tekniset ratkaisut. Riittää, että ratkaisut toimii. Ja niitä on helppo käyttää. Opin miten tehdään vaikeat asiat yksinkertaisen näköiseksi. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Miten ratkaista hankalat tilanteet. Niin paljon kaikkea. Ja olen onnellinen, kun sain mahdollisuuden. Olen ihan naurettavan innostunut siitä, että saan tehdä ja ratkoa näitä pulmia.

Mutta. Just nyt herne ei oikein tahdo kohdata hernettä. Joten olen vaan tässä, kirjoitan ja kuuntelen jazzia.

Vaahteranlehtiä

Asiasta kukkaruukkuun. Lokakuun alkupuolella mietin, että miten sitä taas innostuisi ilmaisemaan itseään instagramissa. Kehitin teeman kuville. Vihreä lokakuu. 9 kuvaa ja sitten tuli taas kaikkea ja kuvatouhut jäi. Tänään alkoi Keltainen Marraskuu. Ajattelin, että ois kiva, jos valittu väri olisi jotenkin kontrastissa valittuun kuukauteen. Joten jää nähtäväksi mitä kaikkea keltaista löytyy marraskuusta.

Ja sitten vielä menovinkki, sinne Savonlinnaan. Sunnuntaina Savonlinnan kulttuurikellarilla musisoidaan klo 15-17 noin 10 vuotta sitten taivaalliseen bändiin liittyneelle Reijo Polalle. Reijo oli osoitus siitä, miten yksi ihminen voi tehdä suuria tekoja pitämättä itsestään kummoista meteliä. Kaikkein suurimpien ei tarvitse mahtailla.

t. Tuija

Kuvat: Tuija P. – Kuvat ei juurikaan liity tekstiin, mutta välittävät jonkinlaista tunnelmaa.

Koivu, jossa keltaiset lehdet, aurinkoisena aamuna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *