Anna soida, Elä musiikkia.

purjeveneet ja liekehtivä taivas © Tuija Pispa

Kanna itseäsi ylväänä ja ystävällisen itsevarmana. Hengitä syvään, pyrstölihaksiin. Rintakehä ei kohoa.

Kohota posket, ohimot auki. Hengitä ensimmäistä vokaalia. Päästä aavistus ilmaa ulos ennen ääntä. Kirkas vokaali, ytimekäs tuki.

Säilytä intensiteetti. Laula fraasit loppuun asti; tähtää viimeiselle sanalle. Pitkiä vokaaleja, pehmeitä konsonantteja sekaan pudoteltuna. Soivat konsonantit korkealle poskiin.

Ylöspäin laulettaessa imua, ei levitystä. Ei saa levittää Oo vokaalia.

Pidä laulu yläleuan yläpuolella, suun etuosassa.

Anna soida, älä vedä takaisin.

Silmät auki. Elä musiikkia.

Sopivien sattumusten summana, viime vuoden loppupuolelta asti olen käynyt säännöllisesti laulutunneilla. Eikä opettaja ole kuka tahansa, vaan juuri se oma lemppari klasarilaulaja. Puolen vuoden aikana ääneni ja tekiikkani on kehittynyt, ja ennen kaikkea olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä mitä äänestäni voi saada irti ja mihin suuntaan sitä kannattaa viedä.

Menneen kesän kohokohta oli viikon mittainen musiikkileiri, jossa laulutunnit olivat jokapäiväistä luksusta. Äänenkäytön ohella alettiin kiinnittää huomiota esiintymiseen. On aika hassu tunne, kun huomaa, että tarvitsee toisen ihmisen osoittamaan asioita, jotka ovat koko ajan nenän edessä. Ne vain pitäisi nähdä. Ja muistaa. Ja osata soveltaa käytäntöön.

Miten astelet yleisön eteen? Miten olet yleisön edessä? Mitä annat yleisölle? Miten paljon annat yleisölle? Ihmisille, jotka ovat tulleet kuuntelemaan minua. Miten kannat itsesi?

Siispä leirin laulumatineassa astelin yleisöni eteen, yritin parhaani mukaan soveltaa käytäntöön kaikkea oppimaani. Yritin pitää silmät auki ja elää musiikkia. Hengittää pyrstösulkiin asti. Ja onnistuin. Omalla tasollani onnistuin ja opettajani oli siitä vilpittömän onnellinen. Koska esityksessäni oli pienen pieniä pilkahduksia laulamisesta, joka on enemmän kuin ääni. Enemmän kuin laulettuja sanoja. Laulamisesta, jossa näkyy ja kuuluu kaikki se, mitä minä parhaimmillani olen. Mitä minussa on. Mitä minulla on annettavaa.

Toimintaterapiana tuo viikko oli ihan omaa luokkaansa. En ollut korjaamattomasti viallinen, vaan minusta löytyi mahdollisuuksia. Minuun peilautui uskoa, että kun sopivasti tyrkkii oikeaan suuntaan, minusta saa kaivettua esille kaikenlaista hyvää. Että kannattaa kaivella. Ei vähättelyä. Ei huonommuutta. Ja silti realismia, että paljon on vielä matkaa tallusteltavana ja lopputuloksesta ei ole varmaa tietoa. Mutta usko siihen, että matkaa kannattaa jatkaa.

Maanantaina taas. Maanantait on meillä onnellisia päiviä, koska maanantaisin on laulutunti.

One thought on “Anna soida, Elä musiikkia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *